Tervetuloa mäyräkoirien pariin

Hei muukalainen tai tavallinen kahviseuralainen. Olet astunut jaloillasi Prêtin reevirille ja voin kertoa, että vastaasi tulee enemmän ja vähemmän haukkuvia metsästysmakkaroita. Prêt on saanut alkunsa 2009vuoden keväällä - siinä huhti-toukokuun paikkeilla. Alkujaan asustin laumani kanssa Ranskan kauniissa maisemissa, mutta 2012vuoden tammikuussa iski kova kaipuu takaisin rakkaaseen kotimaahan Suomeen, joten pakkasin kimpsut, kampsut ja koirat muuttokuormaan ja suuntasin kohti Suomea. Siinä oli urakkaa kerrakseen! Ensin piti huolehtia, että metsästysmakkarani olisivat matkustus kunnossa ja sitten vielä kuljettaa seitsemän mäyräkoiraa Suomeen.

Ranskassa ollessani olin valinnut sopivan talon ja varannutkin sen aivan Sodankylän liepeiltä. Eipä siitä sitten koskaan meidän kotia tullutkaan, koska se oli suoraan sanottuna aivan hirveä rötiskö! Kuvassa se näytti kauniilta, mutta todellisuus oli aivan toinen. Onneksi sain purettua varaukseni, mutta siinähän sitä oltiin kodittomina. Onneksi sukulaiseni ja ystäväni olivat avuliaita ja ottivat romuni suojiinsa. Koirien kanssa vietin leirielämää mökissä ilman sähköä ja vettä sekä kirosin tätä sanoin kuvaamattoman huonoa tuuria. Joka päivä kävin paikallisessa kahvilassa netissä etsimässä unelmien kotiani - koirien odottaessa hihnoissa kahvilan ulkopuolella. Sitten eräänä päivänä tärppäsi! Pakkasin koirat vuokra-autoon ja kaasuttelin heti samana päivänä katsomaan uutta unelmieni kotia.

Löysin itseni aivan Seinäjoen kupeesta, keskustaan oli vaan vaivaiset kolmisenkymmentä kilometriä. Ajelin rauhallista metsätietä ja päädyin kauniin valkoisen tiilitalon pihaan. Lähin naapuri oli n. kilometrin päässä ja ympärillä oli metsää, peltoja ja 5kilometrin päässä lampi. Sydämmeni lepäsi! Tämä autuas onnellisuus, rauha ja tilavuus. Tähän ei oltu totuttu Ranskan kerrostaloalueella. Mieshenkilö tuli esittelemään minulle taloa ja markkinoi minulle ihanan rauhaisaa maataloa, joka on joka remppamiehen unelma. Hiljaa itsekseni irvistellen mutisin, että eipä tässä talossa ainakaan vielä remppamiestä ole nähty, mutta kai itsekin saisin talon kuntoon. Talo oli tosiaankin suurimmilta osin kunnossa - se oli kuin hiomaton jalokivi rösöisine reunoineen. Kaunis. En voinut päästää taloa käsistäni ja se oli vieläpä halvempikin kuin edellinen harkitsemani talo, koska kuolinpesä halusi päästä siitä vain nopeasti eroon. Puristin käsissäni talon omistuspaperia huokaisten syvään "tässä on kotini".

Aloitin talon täyskunnostuksen heti saatuani kaikki tavarani taloon. Tärkein ensin eli ulkotarhat ja pihaan kunnon aita. Rakennutin saman tien 1,5m aidan pihan ympäri, koska eihän sitä koskaan tietäisi, jos vaikka haluaisin pihaan jonkun kunnon pihavahdin! Sellaisen, jonka ihmiset ottaisivat jopa tosissaan. Toisaalta olin aina tiennyt, että metsästysmakkari hoitelisivat vieraitten tulohalut haukkumalla vihaisesti ovella. Tosin eipä niistä kaikki aina viitsi edes haukkua, mutta aina ovelle muistaa tulla ainakin kaksi rääväsuista rääkyjää. Nikkaroitsin iloisesti ulkotarhoja ajatellen, että koirani tulisivat nauttimaan tästä täysin. Siinä en ollutkaan väärässä. Kaikki koirani asettuivat heti taloksi, myös se ainokainen, jonka on ollut aina vaikeaa olla vieraissa paikoissa. Vasaran paukkuessa nautin omasta kodistani. Tämä oli täysin minun kaikkine vikoineen. Ai, että sitä onnellisuuden tunnetta.

Ulkotarhojen ja aidan jälkeen tärkein oli tietysti koirien oma huone ja pentuhuone. Niiden remppaamisessa kestikin yllättävän kauan minun asuessa kaikkien remppakamojen keskellä keittiössä ja koirien nukkuessa tulevassa makuuhuoneessani. Koirien huoneesta ja pentuhuoneesta kuskasin kaikki turhat tavarat pois ja toin tilalle koirien huoneeseen pari mäyräkoirille sopivaa häkkiä, nojatuolin ja yhden sohvan sekä ainakin tusinan pikkupetejä omille pienille hauvoilleni. Pentuhuoneeseen tulikin rakennettua pentulaatikko ja samalla myös asennettua sinne häkki, jonne emä voisi paeta turvaan pentujen kasvaessa. Luonnollisesti huoneeseen piti laittaa myös tietokone, että voisin siinä ollessani katsella pieniä tuhisevia mininakkejani. Koirien huoneen kaapistoon tulikin sitten kaikki ruokakipot, mutta turvallisuus syistä tuli kannettua ruokasäkit aivan toiseen huoneeseen. Koirien puoli olikin nyt valmis! Sitten vain oman huoneen kimppuun.

Ruuanlaitto on minusta ollut aina ihan kivaa, joten päätin aloittaa keittiön kunnostuksesta. Ensinnäkin hankintalistan numero 1 oli astianpesukone. Sen onneksi sain ostettua Seinäjoen kodinkoneliikkeestä, muut vempeleet minulta löytyivätkin keittiöön. Listat olivat vähän vinksallaan, mutta äkkiä keittiöstä tuli taiottua oikein kodikas ja koirien ruokasäkitkin tungettua alakaapistoon - tottakai lukolliseen sellaiseen! Eteinen, kodinhoitohuone, pesuhuone ja sauna olivat hoituneet kuin itsestään kaiken muun ohella ja viimeiseksi jäikin makuuhuone ja olohuone. Koiraihmisenä tiesin, että jos sitä joskus tulisi joku täystuho niin ei kannattaisi hankkia ainakaan mitään uutuuden kiiltäviä nojatuoleja tai sohvaa, joten suuntasin nokkani taas kerran Seinäjoen keskustaan, mutta tällä kertaa määränpäänä oli kirpputori, josta löysinkin todella kauniin nahkasohvan ja kolme mustaa nojatuolia. Makuuhuone ei kaivannut kuin siivoamista ja listojen vaihdot, joten se oli nopeasti hoidettu. Sitten tulikin ensimmäinen yö oman kodin katon alla koirien kanssa yhdessä nukkuen ihanan isossa parivuoteessani kahden metsästysmakkaran vallatessa tyynyni, kolmen tunkiessa peittoni alla ja yhden pistäessä kylmän, vähän lumisen, nenänsä niskaani. Yksi nukkui sitten kiltisti omassa kopassaan sängyn vieressä.

Tässä on meidän tarinamme, joten tervetuloa tutustumaan
Veera (Susityttö) & uljaat metsästysmakkarani

Teemmme yhteistyötä Manalan virtuaalikennelin kanssa, joka kasvattaa lyhytkarvaisia mäyräkoiria.